Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen vaativassa ammatissa

Vaikka työssäni keskityn valmentamaan nuoria ja perehdyn heidän menestymiseensä, tavoitteisiinsa ja murheisiinsa nuoruuden mullistavassa ajanjaksossa, välillä huomaan tarvitsevani erityistä huolenpitoa, jotta voin jaksaa työssä päivästä ja viikosta toiseen. Olen pääsääntöisesti hyvin myönteinen ja positiivinen, enkä ota nuorten vaikeita päiviä itseeni tai näytä mahdollista pahaa oloani työssä. Toki joskus harvoin, kun kaikki menee huonosti saman päivän aikana, en pääse treeneihin niin aurinkoisena kuin yleensä ja se saattaa vaikuttaa suhtautumiseeni nuoriin ja kärsivällisyyteeni heitä kohtaan. Silloin pyrin tiedostamaan väsymykseni ja ärtymykseni ja lataamaan omat akkuni, jotta voin taas vastavuoroisesti antaa heille parhaani jokapäiväisessä työssäni.

Epäonnistunut tapaaminen heijastui jaksamiseeni

Juuri tällä viikolla kävi niin. Oli kylmä ja sateinen kevätilma. Olin nukkunut huonosti edellisenä yönä ja olin myöhästynyt aamun tapaamisesta kaupunginvaltuutetun kanssa, jossa minun piti kertoa nuorten urheiluprojektin etenemisestä ja tapaaminen ei sujunut luontevasti, vaan valtuutetulla oli ylimalkainen asenne minua ja työtäni sekä osaamistani kohtaan.

Tuntui, kuin hän olisi jo etukäteen päättänyt ennen tapaamistamme, että kaupungin tukema ja rahoittama urheilutoimi ei tuonut niitä tuloksia, joita he olivat olettaneet. Osasin kertoa nuorten saavutuksista ja edistymisestäni valmentajana, mutta kaupunginvaltuutettu tuntui olettavan, että olen tutkija, joka laatii tutkimustuloksia nuorten aktiivisuudesta projektin alettua.

Olin mielessäni närkästynyt, sillä täyspäiväinen työni oli valmentaa ja kannustaa nuoria liikkumaan, eikä tehdä ja kirjata tutkimustuloksia, vaikka toki ne olivat silmieni edessä päivittäin. Kyse oli lähinnä siitä, että tehtävään ei oltu palkattu resurssien puutteesta erikseen tutkijaa tai journalistia, jolle voisin kertoa oman ammattiosaamiseni mukaan nuorista. Hän oletti minun olevan sekä valmentaja että tutkimuslaitos. Lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen asiasta, mutta koko tapaamisesta itselleni jäi vain lähinnä paha mieli.

Huono tuuleni näkyi treeneissä

Myöhemmin iltapäivän treeneissä tunne siis kostautui. Kaksitoistavuotiaiden poikien pituushyppyryhmässä oleva hankala poika sai minut lähes raivon partaalle asenteellaan. Ensin hän ei halunnut tehdä mitään ja kun lopulta käskin kaikki tekemään harjoitusliikkeitä, tämä sama poika huuteli hävyttömyyksiä ulkonäöstäni ja siitä, kuinka en voinut määrätä ketään, sillä kurssi oli vapaaehtoinen ja hänen vanhempansa olivat pakottaneet hänet mukaan. Lopulta, koska pojan asenne oli raivostuttava, enkä halunnut, että se tarttuu muihin poikiin, käskin häntä häipymään, sillä minun treenini olivat tosiaan vapaaehtoisia. Poika jäi urheiluhallille, mutta ei enää osallistunut treeneihini, vaan katseli meitä ärtyisä ja loukkaantunut ilme kasvoillaan. Mielessäni mietin, miten olinkaan päätynyt niin raivostuttavaan työhön, vaikka samalla pyrinkin kehumaan muita treenaajia ahkerasta jaksamisesta.

Huono tuuli jatkui

Sen päivän jälkeen olin kotona todella väsynyt ja huonolla tuulella. Mietin, miten pystyisin huolehtimaan omasta jaksamisestani epävakaiden, huonosti kasvatettujen kakaroiden kanssa samalla, kun työnantajani loi lisää typeriä paineita ja oletti minun hoitavan monen ihmisen työn. Sen lisäksi, että olin ainoa valmentaja ja työhön oltaisiin tarvittu ehdottomasti myös miesvalmentaja, minun pitäisi vielä vapaa-ajallani laatia teoreettisia tutkimusraportteja toiminnastani. Hetken pahantuulisena asiaa pähkäiltyäni päätin ylittää typerät alentavat kommentit ja ylimielisen asenteen, levätä kunnolla ja keskittyä tulevana viikonloppuna omaan fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiini, sillä olin sen ansainnut.

Rentoutumista

Töiden loputtua perjantaina menin hyvän ystäväni kanssa pieneen hotellin alakerrassa olevaan kylpylään rentoutumaan sekä hierottavaksi. Kävimme illallisella ja puhuimme koko illan myöhään yöhön saakka. Kerroimme molemmat turhautumisen aiheita, iloja ja suruja, joita kohtaamme työssämme, sillä hän on liikunnanohjaaja paikallisessa kuntokeskuksessa. Onneksi hyvän ystävän rauhallinen ote asiaan ja taito kuunnella minua sai pahan oloni kokonaan laantumaan ja paineeni ja ärtymykseni poistettua. Seuraavana päivänä levättyäni kunnolla järjestin päiväni niin, että sain urheilla yksin omien ajatusteni kanssa ilman, että ympärilläni oli meluisa ja vaativa lauma nuoria. Tiedostin viikonlopun aikana, että jokainen meistä tarvitsee välillä hieman hemmottelua, omaa aikaa ja tunnustusta ihmisenä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *